Sottunga

Sottungan vierasvenesatama, meidän Amfitrite taaimmaisena.

Kun olimme Föglön reissulla, kävimme mutkan myös Sottungassa. Se on todella pieni kunta Ahvenanmaan saaristossa. Se taitaa olla Suomen pienin kunta, 107 asukasta.

Siellä oli todella mukavaa, koska ihmiset olivat erittäin ystävällisiä. Ja tottahan turisteja pitää kohdella hyvin, koska suuri osa elannosta ansaitaan turistien kautta kesäisin.

Sottungassa on pieni, mutta mukava vierasvenesatama, eikä se ollut kalliskaan.

Kauppaan oli ikävä kyllä matkaa pari-kolme kilometriä, mutta yllätys yllätys! Parkkipaikalla oli useita vanhoja polkupyöriä ostoskoreineen, ja niiden vieressä vajan seinässä kyltti, että ole hyvä, lainaa pyörää kauppareissuun, ja palauta se sitten samaan paikkaan.

Sottunga, taustalla saaristolautta.

Ja niinhän me lainattiin pyörät ja mentiin kauppaan. Siellä olikin kiva tunnelma, taitaa olla ihmisten yhteinen olohuone!

Takaisin pyöräillessämme näimme kaksi keskelle tietä pysäytettyä autoa, toinen oli tullut satamasta päin ja toinen kaupalta päin. Siinä ne sitten olivat keskellä tietä ja kuskit juttelivat niitä näitä keskenään. Olivat kai tuttuja ja vaihtoivat muutaman sanan siinä. Siellä ei kai kulje niin paljon autojakaan, koska pysähtyivät keskelle tietä, ajokaistalle. Meitä hiukan nauratti sellainen.

Palatessamme jätimme pyörät samaan paikkaan mistä me ne lainasimme.

Sottungan vierasvenesatama, Amfitrite.
Huomaa Siljan laiva veneemma katon yläpuolella.

Koska on valoisaa koko yön kesällä, istuimme veneellä katselemassa satamassa olevaa toimintaa myöhäiseen iltaan saakka.

Siellä ei ollut erityisen vilkasta, mutta saaristolautta tuli siihen säännöllisin väliajoin, ja silloin oli hetken aikaa vilinää.

Saaristolautalta tuli kuorma-auto illalla kuuden maissa, jonkin paikallisen vihannesyrityksen auto. Kuljettaja oli käynyt jättämässä kuorman vihanneksia Maarianhaminaan vihannesvälittäjälle.

Hän pysäköi auton venesataman lähistölle ja käveli meidän veneemme luo. Hänellä oli kuulemma huutava tupakantuska, ja tupakat oli loppu. Hän kerjäsi kumppaniltani tupakan, ja hän antoikin kaksi.

Tämä tuli vastaan.

Mies sanoi, että hän voisi korvata ne vaikka vihanneksilla. Minä siihen, että sehän sopii, unohdimme ostaa vihanneksia kaupasta. Ja niin minä menin kuskin kanssa hänen autolleen, ja hän antoi tomaatteja, kurkkuja ja jäävuorisalaattia niin paljon että söimme niitä runsaasti viikon ajan, ja nehän olivatkin hyviä, aivan vasta poimittuja ja säilyivätkin kohtalaisen hyvin. Huomasin siinä samalla, että mies oli aikamoisessa tuiskeessa. Siis oli ajanut kännissä sitä kuorma-autoa! Huhh...

Meillä oli kotiin tullessamm jäljellä muutama jäävuorisalaatin pää, jotka jouduimme heittämään kompostiin, koska emme pystyneet syömään niin paljon. Mies kertoi antaessaan ne vihannekset, että hän kuitenkin joutuu heittämään ne kompostiin, koska heillä niitä riittää. Otin siis hyvällä omalla tunnolla ison kasan vihanneksia vastineeksi kahdesta vaivaisesta tupakasta!

Tämäkin tuli vastaan.

Mies istuskeli siinä veneellämme ja vietti iltaa kanssamme tunnin pari, tarjosimme sitten parit oluetkin siinä. Hän lähti siitä sitten iloisen tyytyväisenä ajamaan kotiinsa kuorma-autollaan.

Olen kuullut, että saaristossa on harvoin ratsioita, ja siksi ihmiset eivät niin paljon piittaa säännöistä. Liekö tämä kuski sitten lauttamatkan aikana juonut itsensä humalaan. Manner-Ahvenanmaan teillä on usein ratsioita ja riski joutua kiinni on todella suuri.

Illemmalla menimme erääseen sataman vieressä olevaan pikkuruiseen kahvilaan iltakahville, ja sielläkin oli kodikkaan ystävällinen tunnelma.

Meillä oli tällä kesäisellä lomareissulla tarkoitus mennä Kökariin saakka, mutta emme päässeet sinne, koska oli niin kova tuuli kahdella kerralla jolloin yritimme. Siksi päädyimmekin ensimmäisellä  yritykysellä Föglöhön ja toisella Sottungaan. Ei se kyllä haitannut yhtään, nämä olivat tosi kivoja paikkoja käydä.

Ja tämä.

Olen ollut Sottungassa lomalla joskus 80-luvulla. Meitä oli sukulaisporukka, ja me vuokrasimme useamman mökin sieltä. Sekin oli kiva reissu.

Sillä reissulla yritimme kalastaa haukia, mutta eiväthän ne heinäkuussa ole kovin innokkaita. Näin kaksi suurta haukea makaavan matalassa kaislikossa, ihan veneemme alla, ja laitoin koukun ihan silmien eteen, eikä siltikään hauet värähtäneetkään. Sitten kun koukku koski kuonoon, potkaisi laiskasti pyrstöllään ja siirtyi hiukan kauemmaksi! Omituisia olioita!

Meillä oli oma vene mukana peräkärryssä, ja ajelimme sillä Maarianhaminaan asti. Silloin ei ollut katukahviloita mantereen puolella, mutta Maarianhaminassa oli, ja se oli meistä hyvin eksoottista! Kohta ne sitten tulivat Porvooseenkin.

Laiva näyttää suurelta tuolta saaren takaa tullessaan.