torstai 15. maaliskuuta 2012

Lemströmin kanava - Lemland

Kuvattu 15.3.2012 itään.
Viisi-kuusi kilometriä Maarianhaminasta 3-tietä Lemlandiin päin sijaitsee kaunis Lemströmin kanava. Meiltä sinne on vain jotain reilut kolme kilometriä. Kanavan ympäristö on tosi kaunis kesäaikaan. Ajan kanavan yli joka päivä töihin mennessäni, ja töistä tullessani, tottakai!

Kanava rakennettiin jo 1882, ja se lyhensi merimatkaa koillisesta saaristosta Maarianhaminaan huomattavasti.

Jo viikinkiajalla täältä meni vesireitti, mutta silloin ei tarvittu kanavaa. Tämä ikivanha vesireitti sitten parannettiin ja venäläiset sotavangit kaivoivat tämän kanavan, ja rakensivat siihen graniittireunukset.

Kanavan yli johtaa silta, joka kesäaikaan avataan joka tunti veneitä varten. Matalat veneet pääsevät alitse ilman sillan avaamistakin.

Kesä 2005, Lemströmin kanava
Siltavahtina on minun entinen vuokraisäntäni, joskin siinä on muitakin vahteja, koska silta avataan aamu aikaisesta iltamyöhään. Siltaa ei avata öisin, mutta soittamalla saa kanavavahdin tulemaan avaamaan sen. Se maksoi viime vuonna kympin, en tiedä mitä se nyt maksaa. Hinta on ollut sama niin kauan kuin olen asunut täällä.

Itsekin olemme ajaneet kanavan läpi veneellä.

Kesäisin siellä pidetään kanavajuhlat,  Kanalkalaset , ja silloin siellä on kaikenlaista ohjelmaa, myyntikojuja yms. Poliittiset puolueetkin järjestävät kaikenlaisia kisoja ja jippoja siellä silloin. Yhtenä kesänä oli uimakilpailu kanavan yli. Eri puolueiden maakuntahallituksen edustajat uivat yli kilpaa. Oli hauska katsella!

Kanavan varressa sijaitsee taiteilija Victor Westerholmin ateljee ja kesäkoti nimeltä Tomtebo. Victor Westerholm perusti vuonna 1886 Önningebyn taiteilijasiirtokunnan, johon kuului maalareita sekä Ruotsista että Suomesta. Siirtokunta toimi vuoteen 1914 saakka. Monien maalausten aiheet ovat peräisin kanavan lähiympäristöstä. Tiedot  Lemlandin kunnan turistiesitteestä.

Laitan lisää kesäkuvia tähän, jahka löydän niitä, tai sitten otan uusia kesällä.

Kesä 2005, tulossa kanavalle.
Kesä 2005. Poistumassa kanavalta.
Kanavan varrella. Lunta vielä jäljellä.
Kuvattu 7.3.2012 itään.
Kuvattu kanavan sillalta itään 15.3.2012. Lunta ei ole enää jäljellä. 

Kuvattu 7.3.2012 itään. Joutsenia ja muita lintuja oli paljon.

Kuvattu 15.3.2012 

Kuvattu 15.3.2012, länteen.
Huomaa selkeä jään reuna. 

Kuvattu 15.3.2012 itään.
Kuvattu 15.3.2012  itään.
Kuvattu 15.3.2012.
Telkän pönttö?
Kuvattu 15.3.2012 länteen.
Kuvattu 15.3.2012  länteen.



6 kommenttia:

  1. No onpas hienoja kuvia, en oo koskaan käyny Ahvenanmaalla, vain laivassa ja sitten ohi.
    Siellähän on ihan kesä... täällä kyllä on vielä lunta pihallakin, melekeen metrin verran, ei ainakaan oo kaukana siitä. Ahvenanmaa taitaa olla tosi kaunis, ainakin sellaisen kuvan saa noistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ahvenanmaa on kyllä kaunista seutua, ehkä hiukan erilaista kuin muu Suomi, onhan tämä saaristoaluetta.

      Tälläkin alueella on se oma viehätyksensä, niin kuin Lapilla, tai vaikkapa Keski-Suomen vehmailla mäkimaisemilla, tai Pohjanmaan lakeuksilla.

      Nyt maisema on hiukan, sanoisinko kaljun näköistä, mutta äkkiä se siitä muuttuu vihreäsi ja vehmaaksi!

      Poista
  2. Minuakin Ahvenanmaa alkoi toden teolla kiinnostaa Sinun kuvaustesi perusteella, itsehän en ole käynyt siellä kuin sen kerran luokkaretken vanhempien joukossa. En nyt muista, miten Sinä, Laali sinne olet joutunut/päässyt asumaan ja olemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, tämä on oikein kesälomaparatiisi, ikävä kyllä hiukan kallis.

      Minä päädyin tänne sattumien summan kautta.

      Olin kesälomalla täällä ruotsalaisten ja suomalaisten sukulaisten kanssa 80-luvulla, Sottungassa. Sottunga oli niin kuin meiden puolivälissä, meitä oli neljä perhettä, yksi Ulricehamnista läheltä Jönköpingiä, ja me loput Etelä-Suomesta.

      Meillä oli perämoottorillinen vene mukana peräkärryssä.

      Vuokrasimme mökit Sottungasta, ja kävimme kalalla, grillasimme ja vietimme rennon viikon. Kävimme veneellä sitten Maarianhaminassa asti, kun oli hyvä sää.

      Maarianhamina olikin tosi kaunis ja jotenkin etelämaalainen kaupunki, siellä oli ulkoilmakahviloita mitä ei näkynyt muualla vielä. Ja sää oli mitä loistavin.

      Silloin ajattelin että täällä voisi asua.

      Vuosia myöhemmin ostimme avomieheni kanssa ison veneen Tukholmasta, mutta emme voineet jättää sitä Tukholmaan, koska talvipaikka oli tosi kallis, ja ostimme veneen elokuun lopulla.

      Emme voineet ajaa Luulajaankaan, missä silloin asuimme, joten päätimme ajaa Porvooseen sillä. Saaristoreitti on turvallinenkin jos sattuisi tuulemaan.

      Poika asui Helsingissä ja tuli myös apumieheksi kaverinsa kanssa, kun ajoimme veneen Porvooseen. Tapasimme venesatamassa ennen lähtöä, he tulivat Ruotsiin samana päivänä Vikingillä.

      Venepaikka, jota saimme lainata Porvoossa, oli pojan, ja hän sai laittaa oman veneensä isänsä varastoon talveksi.

      No, syyskuun kauniina alkupäivinä läksimme reissuun ja yövyimme mm. Maarianhaminassa. Sää oli mainio, yli 20 astetta koko ajan, ja täysin tuuleton.

      Mainitsin silloin avolleni, että täällähän voisi asua. Hän innostui. Matkasimme sitten edelleen Porvooseen ja Vikingillä takaisin Ruotsiin Kapellskäriin ja lentäen Luulajaan.

      Ajatus jäi kytemään, ja löysinkin netistä työpaikan avolleni, ja hän soitti sinne. Sitten käytiin työhaastattelussa ja hän sai sen paikan.

      Samalla viikolla entinen työkaverini Tukholmasta soitti, ja sanoi että eräs huonekaluliike pitäisi pelastaa, enkö tulisi sinne myymälänjohtajaksi. Mikä sattuma! No, päätin siltä istumalta, että tottakai. Ja niin tapahtui.

      Muutimme Ahvenanmaalle ja minä kuljin huonekaluliikkessä töissä vajaan vuoden. Asuin Tukholmassa työnantajan omistamassa huonekaluliikkeen yläkerrassa olevassa kaksiossa, ja tein töitä putkeen noin viikon kerrallaan, joskus pitemmänkin aikaa, ei tarvinnut maksaa vuokraakaan.

      Olin sitten vapaalla aina useamman päivän kerallaan ja menin laivalla kotiin.

      Sitten sain Maarianhaminan kaupungilta työpaikan kylpylänjohtajana, sijaisuuden kylläkin, mutta sitä kesti lähes kaksi vuotta ja sen jälkeen vielä vuosi vapaa-aikatoimen johtajan sijaisena, eikä enää tullut mieleen mennä Ruotsiin takaisin töihin.

      Kuriositeettina voisin mainita että sain huonekaluliikkeen liikevaihdon nousemaan yli 190 % siellä ollessani. Liike lopetti vajaa vuosi sen jälkeen kun lähdin sieltä koska eivät löytäneet myymälänjohtajaa sinne.

      Piti osata suomea, koska omistajat eivät osanneet ruotsia, huonekalutehdas on Suomessa, Pohjanmaalla, mutta ruotsinkin piti olla hallussa kunnolla, koska suurin osa asiakkaista oli ruotsinkielisiä.

      Tästä voisi melkein tehdä oman juttunsa blogiin! :D

      Poista
  3. Kiitos! Kohtalon johdatusta tai monien onnellisten sattumien, kiinnostavaa joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen kyllä lähtenyt juttuihin mukaan vähän turhankin ennakkoluulottomasti, mutta eipä ole elämä ollut ainakaan väritöntä! Tyhmyyksiä en silti ole tehnyt, enkä katunutkaan mitään vaikka toisaalta joitakin asioita olisi voinut tehdä toisinkin. Mutta sellaisia en ole koskaan murehtinut, surkoon hevonen, sillä on suurempi pää! :D

      Poista

Saa tätä kommentoidakin!